ABE

"Quantitative calculations on the use of natural resources provide valuable tools, which can
give new insights to old questions and rise new ones. In this article, I compare the wood
consumption in the production of potash, saltpeter and pine wood tar in 19th century
Finland. My calculations shows that in the 19th century the cumulative wood
consumption in the production of potash might have been higher or at least on the same
level as in the production of tar, while the production of saltpeter consumed only a
fraction. In the 1830s their combined wood consumption reached the level of slash-andburn
cultivation.
"

In historical research about fire-clearance husbandry in Finland the focus has been on burning of forests, while swamps and other peatlands have been neglected. I claim that this neglect is not acceptable. According to my calculations,
the amount of biomass measured by energy value burned on peatlands surpassed the amount burned in slash-and-burn cultivation after the mid-nineteenth
century. A comparison with other sources of carbon dioxide shows also, that burning cultivation of peatlands was by far the greatest source of carbon dioxide in Finland during the whole of nineteenth century and at the beginning of the twentieth century.
Burning cultivation of peatlands has been practised in peat-rich countries at one time or other throughout Western Europe. In these and other peat-rich countries, the inclusion of the emissions from burning cultivation could substantially
alter historical carbon dioxide emission estimates.

ESIPUHE

Satojatuhansia suomalaisia on edelleen työttöminä, riippumatta
käytettävästä tilastointitavasta. Työn puutteesta kärsivien joukko on
kuitenkin vähintään kaksinkertainen. Työttömiksi voidaan laskea mm.
työttömyyseläkkeelle siirretyt sekä vajaatyölliset, jotka ovat
vastentahtoisesti osa-aikatyössä.  Samaan aikaan tekemättömiä töitä on
yllin kyllin mm. ympäristöalalla ja osa työväestöstä uupuu liiallisen
työtaakan alla.

Ympäristö- ja työllisyysongelmien hoito on tehokkainta, kun ongelmat
yhdistetään. Työllistäminen pelkän työllistämisen vuoksi ei ole
työttömienkään etujen mukaista pidemmällä tähtäyksellä. Työttömillä on
oikeus ja halukkuutta mielekkäisiin töihin. Yhdymme Helsingin työttömien
näkemykseen: "Työn on oltava työntekijälle mielekästä ja hänen yhteisölleen
tarpeellista".

Usein työllisyysohjelmia vaivaa asenne "töitä  hinnalla millä hyvänsä".
Järjettömiä ja ympäristön kannalta haitallisia hankkeita puolustellaan ja
ajetaan läpi työttömyyteen vetoamalla.  Tämä ei ole kenenkään etujen
mukaista pitkällä tähtäimellä, ei varsinkaan työttömien.

Myös ammattiyhdistysliikkeellä on kaikki syyt tuoda ympäristökysymyksiä
esille aktiivisemmin.  AY-liike on edelleen Suomen vahvin kansalaisliike ja
sen tehtäviin kuuluu jäsentensä hyvinvoinnin edistäminen.  Hyvä ympäristö
on toimeentulokysymysten ohella tärkeä osa hyvinvointia. Ay-liike voi
osoittaa olevansa myös nuorten asialla ottamalla ympäristökysymykset yhä
merkittävämmäksi osaksi toimintaansa, sillä  varsinkin nuorison keskuudessa
ympäristökysymykset ovat tärkeitä.

Yksin työllisyysohjelmamme esityksillä ei  maatamme vaivaavaa
työllisyysongelmaa ratkaista. Toivomme kuitenkin, että ohjelma voisi toimia
avauksena keskusteluille ympäristö- ja ay-väen kesken siitä, miten
ympäristö- ja työllisyyskysymysten hoitamista voidaan yhdistää.
Näkemyksemme mukaan ympäristö ja työllisyys eivät ole toisilleen
vastakkaisia, vaan ympäristöasioiden huomioon ottaminen pikemminkin luo
työpaikkoja.

Julkaisemme keskusteluavauksemme vaalien alla, toivoen näin voimme
vaikuttaa omalta osaltamme siihen, että ympäristö- ja työllisyyskysymysten
yhteensovittaminen nousee tärkeäksi osaksi vaaleja.


Helsingissä 17.2.1999

Ympäristö- ja ay-väen työllisyystyöryhmän puolesta


Jan Kunnas
puheenjohtaja
Maan ystävät

Mauri Perä
puheenjohtaja
Työpaikkojen rauhantoimikunta

"Eri ministeriöt jättivät keskiviikkona valtionvarainministeriölle ehdotuksiaan satojen miljoonien eurojen edestä elvyttävään lisäbudjettiin. Ehdotuksissa on painotettu töiden nopeata aloitusmahdollisuutta ja työllistävyyttä. Sinänsä hyviä perusteita, joiden rinnalle nostaisin yhden pidemmällä tähtäyksellä vielä tärkeämmän – nimittäin ilmastonmuutoksen torjunnan. Tekemistä riittää niin suomalaisen yhteiskunnan muuttamiseksi vähemmän energiaa kuluttavaksi kuin energiajärjestelmämme muuttamisessa vähemmän hiilidioksidipäästöjä aiheuttavaksi.
"

An article on sustainable use of wood bases products. (In Finnish)

On olemassa kaksi toisiaan täydentävää tapaa saada puun kulutus ympäristövaran edellyttämälle tasolle:
1) Puun kulutuksen vähentäminen
2) Ympäristövaran kasvattaminen

Molempia keinoja on tarkasteltava niiden vaihtoehtoiskustannusten valossa. Keinot tavoitteiden aikaansaamiseksi eivät saa aiheuttaa entistä suurempia ongelmia.

Haluan kiittää Pia Kaumaa erinomaisesta sunnuntaidebatti-kirjoituksesta (HS 15.2.) suomalaisten yritysten unohtamasta laadusta. Suosisin mielelläni suomalaisia tuotteita, jos se ei takaisi pelkästään korkeampaa hintaa, vaan myös parempaa laatua. Esimerkkinä yrityksestä, joka on ymmärtänyt laadun merkityksen, Kaumaa mainitsee japanilaisen autonvalmistajan Toyotan. Ehkä juuri sen takia se ei ole tarvinnut tai halunnut irtisanoa työntekijöitä sitten vuoden 1949.

Japanissa ryhdyttiin 1970-luvulla integroimaan laatutyötä tiiviisti varsinaiseen liiketoimintaan. Ajatuksena oli: “Se, että ei ole virheitä, ei merkitse että kaikki olisi kunnossa” Korkean laadun takaamiseksi luotiin erilaisia järjestelmiä, joilla sidottiin sekä asiakkaita että alihankkijoita tiiviimmin mukaan yrityksen toimintaan. Loppu on historiaa; Toyota, Honda, Canon, Nikon ja monet muut japanilaiset yritykset valloittivat maailmaa laadukkaiden tuotteiden avulla.

Laatukäsitteen kehitys ei Japanissa kuitenkaan ole pysähtynyt tähän. Japanilaissyntyinen laatuguru Genichi Taguchi katsoo että laadulla on moraalinen ulottuvuus. Laatu mittaa kuinka suuri haitta tai hyöty yrityksestä, sen resurssien käytöstä (raaka-aineet, energia, vesi, ilma) ja sen aikaansaamista tuotteista on yhteiskunnalle kokonaisuudessaan. Laadun moraalinen ulottuvuus korostuu näinä ilmastonmuutoksen aikana. Voidaanko tuotetta, jonka valmistaminen aiheuttaa suuria kasvihuonekaasupäästöjä, pitää laadukkaana? Kääntäen voidaan ajatella että kaikki investoinnit energiansäästöön ja muut hiilidioksidipäästöjä vähentävät ratkaisut parantavat yrityksen tuotteiden laatua.

Jan Kunnas
jatko-opiskelija
Yliopistollinen Eurooppa instituutti
Firenze, Italia

Teollisuusmaiden hiilivelka on samansuuruinen kuin kehitysmaiden lainataakka. Tämä tarjoaa oivan tilaisuuden tilanteen nollaamiseen. Esitän, että kehitysmaat jotka tulevat mukaan kansainväliseen sopimukseen, joka toivottavasti solmitaan Kööpenhaminan ilmastokokouksessa vuoden loppupuolella, saavat velkansa kuitattua. Tämän jälkeen voidaan aloittaa yhteiset ponnistelut kasvihuoneilmiön ja taloustaantuman samanaikaiseen torjumiseen. Velkojen molemminpuolinen anteeksianto auttaisi kansainvälistä pankkijärjestelmää takaisin jaloilleen, ja investoinnit energian säästöön ja vihreään energiaan toisi kaivattuja työpaikkoja.

This thesis examines Finland‘s transition from a solar based energy system to a  fossil fuel based one, and the environmental consequences of this transition. The  period under examination is from the beginning of the 19th  century to the present,  covering Finland's transition from a proto-industrial agricultural society to a --post-  industrial| society.

The theoretical starting point has been the environmental Kuznets curve hypothesis,  which proposes that some pollution or measures of environmental degradation  would follow an inverted U-curve related to incomes, increasing at low income  levels and decreasing at high income levels. Based on the historical approach used  in this thesis, two new explanations for the existence of an environmental Kuznets  curve are added: 1) The severity of environmental degradation might itself create a  turning point for the emissions, or in some cases fear of severe effects. 2) What at a  first glance seems to be a genuine environmental improvement might just be a  transformation of one environmental problem into another.

Some proponents of economic growth go as far as claiming that economic growth is  a necessary condition for proper protection of the environment. This thesis turns the  argument around, claiming that the causal connection goes in an opposite direction:  proper environmental standards and conservation comprise a necessary condition for  economic growth in the long run.

Finland industrialized by means of renewable, indigenous energy sources. The  switch to imported fossil fuels in the 1960s led to exceptionally fast growth of  carbon and sulphur dioxide emissions. The emissions of sulphur dioxide started to  decline in the 1970s while the emission growth of carbon dioxide only slowed  down. The initial decline of sulphur dioxide emissions was mainly a side-effect of  changes in industrial processes rather than an outcome of a deliberate policy.  Furthermore, anxiety about large and widespread damage to the forests was a major  reason for active measures to decrease sulphur dioxide emissions since the mid-  1980s. Thus the emissions themselves provoked their downturn.

Quantitative calculations on the use of natural resources provide valuable tools,  which can give new insights to old questions and raise new questions. Burning  cultivation of peatlands, which has been neglected in historical research, was found  to be the greatest source of carbon dioxide in Finland during the whole of the  nineteenth century and at the beginning of the twentieth century. Another neglected  occupation, the production of potash might have consumed as much wood during  the 19th century as the production of tar.

Ilmastonmuutos aiheuttaa metsänhoidolle lukuisia haasteita. Metsien tulisi kyetä sopeutumaan puiden elinkaaren aikana tapahtuvaan ilmastonmuutoksen ja samalla omalta osaltaan auttaa torjumaan sitä. Ilmastomuutokseen sopeutumista vaikeuttaa kuitenkin siihen liittyvä suuri epävarmuus. Ilmasto todennäköisesti lämpenee, varsinkin talvella, mutta miten paljon ja miten nopeasti? Samalla ennustetaan mm. myrskyjen sekä tuholaisten ja tautien aiheuttamien tuhojen lisääntymistä. Seuraavaksi tullaan perustelemaan miksi luonnonmukainen metsänhoito kykenee parhaiten vastaamaan näihin haasteisiin.
Yleisellä tasolla luonnonmukainen metsänhoito voidaan ajatella riskien hallintana. Ei laiteta kaikkia munia samaan koriin, vaan suositaan lajirikkaita erirakenteisia sekametsiä. Ennustettu kovien pakkastalvien harvinaistuminen ilmastonmuutoksen takia, kuulostaa mukavalta asialta, mutta metsien kannalta se voi osoittautua tuhoisaksi. Kovat pakkaset näet rajoittavat tehokkaasti tuholaisten ja tautien esiintymistä. Jo nyt on esimerkiksi nähtävissä viitteitä mäntypistiäisten runsausjaksojen tihentymiseen. Tässä tilanteessa voidaan minimoida yksittäisen metsän täydellisen tuhon mahdollisuus suosimalla monipuulajisia metsiä. 

Luonnonmukaisessa metsänhoidossa ajatellaan metsissä kasvavien puiden lisäksi myös muiden metsissä esiintyvien lajien elinmahdollisuuksia. Tämäkään ei ole puhtaasti pyyteetöntä toimintaa, vaan voidaan myös nähdä osana riskienhallintaa. Metsiin jätetyissä pökkelöissä tai ripustetuissa pesäpöntöissä pesivät pikkulinnut edistävät metsien terveydentilaa omalta osaltaan syömällä tuhohyönteisiä. Petolinnut kiittävät pystyyn jätetyistä pesäpuista tai niille varta vasten rakennetuista keinopesistä syömällä jyrsijöitä, joita lämpenevä ilmasto myös saattaa suosia.

Ilmastonmuutoksen myötä äärimmäisten sääilmiöiden ennustetaan lisääntyvän, mikä metsien kannalta merkitsee lisääntyviä myrskytuhoja. Tässä tilanteessa on olennaista, että jatkuvan kasvatuksen avulla voidaan välttää turhia avohakkuita, jolloin minimoidaan tuulelle alttiiden reunametsien määrää. Eikä ole täysin merkityksetöntä sekään, ettei turhilla avohakkuilla tuhota muurahaisten pesiä ja elinympäristöjä. Yksi ainoa muurahaispesä asukkaineen voi poistaa noin 100 000 hyönteisen toukkaa päivässä. Siinä sivussa muurahaiset sitovat omalta osaltaan hiiltä pesiinsä karikkeen ja kaarnanpalojen muodossa.
Luonnonmukainen metsänhoito ei ainoastaan edistä ilmastonmuutokseen sopeutumista, vaan auttaa myös monella sen torjunnassa. Avohakkuiden välttämisen takia pystypuuston määrä säilyy koko ajan suurena, ja samalla myös metsiin varastoituneen hiilen määrä. Metsiin jätetty kuollut puuaines varastoi sekin omalta osaltaan hiiltä. Jatkuvan kasvatuksen metsässä tukkipuun tuotos on suuri, mikä on metsänomistajan kannalta eduksi tilanteessa, jossa sellu- ja paperiteollisuus siirtyy enenevässä määriin tropiikkiin halvan kuitupuun perään. Myös puun laadun kannalta jatkuva kasvatus on hyväksi. Tällä on suurta merkitystä ilmastonmuutoksen haasteisiin vastaavan rakentamisen kannalta. Puusta tehdyt rakenteet ovat yleensä energiataloudellisesti 2-5 kertaa edullisempia ja samalla myös ilmastoystävällisempiä kuin vastaavat teräs-, betoni- ja alumiinirakenteet. Lisäksi pitkäikäiset puurakenteet varastoivat tehokkaasti hiiltä.

Yksipuulajisten havupuumetsien korvaaminen sekametsillä parantaa myös metsien heijastavuutta. Varsinkin kuusikot ovat hyvin tummia ja heijastavat heikosti ilmastoa lämmittäviä valonsäteitä takaisin. Ero korostuu talvella, kun lehtipuut ovat tiputtaneet lehtensä, jolloin lumipeitteinen maaperä heijastaa tehokkaasti lämpöä takaisin avaruuteen ilmastoa lämmittämästä. Heijastavuuden kannalta erityisen hyvä on valkorunkoinen koivu.

KIRJALLISUUTTA

Hetemäki, L., Harstela, P., Hynynen, J., Ilvesniemi, H. & Uusivuori, J. (toim.) (2006) Suomen metsiin perustuva hyvinvointi 2015. Katsaus Suomen metsäalan kehitykseen ja tulevaisuuden vaihtoehtoihin. Metlan työraportteja 26. http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2006/mwp026.htm

Isomäki, R. (2008) 34 Tapaa estää maapallon ylikuumeneminen. Tammi

Kunnas, J. (1996) Puuperäisten tuotteiden käyttö. Teoksessa Ulvila, M. & Åkerman, M. (toim.), Kestävä Suomi – Kohti oikeudenmukaista ympäristövaraa. Maan ystävät & Ympäristö ja kehitys http://eui.academia.edu/JanKunnas/Papers#d81090

Mäntylä, K., Ranne, A., Pasi, S., Niemi, E., Ollila, P., Ritvanen, K. ja Tanskanen, E. (1992) Tuotteiden Energiasisältö ja kotitalouksien välillinen energiankulutus. Kauppa- ja teollisuusministeriö Energiaosasto Katsauksia B:111, Helsinki.

Ilmastonmuutoksesta kertovan tutkimustiedon muuttuessa yhä vankemmaksi ilmastoskeptismi näyttää muuttavan muotonsa, enää ei epäillä ilmastonmuutosta sinänsä vaan sen ratkaisukeinoja. Kioto-tyyppisten kansainvälisten sopimusten sijaan esitetään panostusta teknologian kehittämiseen, ihan kuin ne olisivat toisiaan poissulkevia. Pyörää ei kuitenkaan kannata keksiä uudestaan kun on alle puoli vuotta aikaa Kööpenhaminan ilmastokokoukseen, jossa pyritään sopimaan uudesta kansainvälisestä ilmastosopimuksesta vuonna 2012 umpeutuvan Kioton sopimuksen tilalle. Sen sijaan tulisi keskittyä keksimään keinoja saada kaikki maat mukaan uuteen sopimukseen. Tässä on ehdotus miten teollisuusmaiden ja kehitysmaiden molemminpuolisten historiallisten velkojen kuittaaminen voisi saada jälkimmäiset mukaan ilmastosopimukseen.

Taloustieteilijä Ernest Mandel on laskenut yhteen Etelä-Amerikasta viedyn kullan ja hopean arvon vuoteen 1660 saakka, Alankomaiden Itä-Intian kauppakomppanian saaliin vuodesta 1650 vuoteen 1780, ranskalaisten kauppiaiden orjakaupasta keräämät voitot 1700-luvulla, orjatyövoimalla saadut tulot Iso-Britannian Antilleilla ja englantilaisten Intiasta keräämät voitot puolen vuosisadan ajan saaden lopputulokseksi yli miljardi englannin puntaa. Tämä silloisissa oloissa valtava rahamäärä antoi voimakkaan sysäyksen teolliselle vallankumoukselle. Jos tälle ”lainalle” lasketaan kohtuullinen 5 prosentin korko viimeisten kahdensadan vuoden ajalta, saadaan velkasaldoksi noin 1700 miljardia puntaa, joka on jotakuinkin saman verran kuin kehitysmaiden yhteenlaskettu ulkomaanvelka.

Ympäristötaloustieteilijän Joan Martínes-Alierin mukaan teollisuusmailla on kehitysmaille myös ekologinen velka, joka saattaa hyvinkin olla kehitysmaiden ulkomaanvelan suuruinen. Velka on syntynyt ekologisesti epäoikeudenmukaisesta kaupasta, jossa kehitysmaista hankitaan pilkkahinnalla raaka-aineita, joiden hintoihin eivät sisälly hyödyntämisen aiheuttamat lukuisat sosiaaliset ja ekologiset ongelmat.

Yksi kumuloituneen ekologisen velan merkittävimmistä yksittäisistä lähteistä on teollisuusmaiden suuret hiilidioksidipäästöt. Christian Aid -järjestön laskelmien mukaan rikkaiden teollisuusmaiden hiilidioksidipäästöt ovat 6 - 12 -kertaisia verrattuna niiden oikeudenmukaiseen osuuteen kestävän kehityksen mukaisista päästötasoista. Intialaisen Vinod Rainan laskelmien mukaan 10–20 dollarin hintalappu oikeudenmukaisen päästötason ylittävistä päästöistä aiheuttaisi pohjoisen teollisuusmaille 30–60 miljardin dollarin vuotuisen laskun. Tuorein arvio on Olivier Ragueneau Kööpenhaminassa maaliskuussa 2009 pidetyssä tieteellisessä ilmastonmuutoskonferenssissa esittämä laskelma, jonka mukaan teollisuusmaiden teollisesta vallankumouksesta lähtien kumuloitunut hiilivelkaa on samansuuruinen kuin kehitysmaiden lainataakka.
Tämän samaisen konferenssin, joka kokosi yli 2000 osallistujaa lähes 80 maasta, loppujulkilausumassa esitetään, että yli kahden asteen suuruinen ilmaston lämpeneminen nykyisestä aiheuttaisi merkittäviä yhteiskunnallisia ja ympäristöllisiä mullistuksia. Ilmastonmuutoksen rajoittaminen alle tämän tason vaatisi kuitenkin vähintään 50 prosentin maailmanlaajuista kasvihuonekaasujen päästövähennystä. Tavoitetta ei tulla kuitenkaan saavuttamaan ilman kehitysmaiden panosta. Ne vetoavat kuitenkin oikeutetusti siihen, että ilmastonmuutos johtuu voittopuolisesti teollisuusmaiden aiheuttamista päästöistä.

Edellä esitetty molemminpuolinen velkataakka tarjoaa oivan tilaisuuden tilanteen nollaamiseen. Esitän, että kehitysmaat jotka tulevat mukaan kansainväliseen sopimukseen, joka toivottavasti solmitaan Kööpenhaminan ilmastokokouksessa, saavat velkansa kuitattua. Tämän jälkeen voidaan aloittaa yhteiset ponnistelut kasvihuoneilmiön ja taloustaantuman samanaikaiseen torjumiseen. Velkojen molemminpuolinen anteeksianto auttaisi kansainvälistä pankkijärjestelmää takaisin jaloilleen, ja investoinnit energian säästöön ja vihreään energiaan toisi taloudellista elvytystä ja kaivattuja työpaikkoja.

As you can expect from the title, in this book Vaclav Smil goes through all imaginable aspects of
energy. The announced goal of the book is to produce a comprehensive and systematic treatment of
all major aspects of energy in nature and society.

This chapter examines the linkage between per-capita GDP and sulphur dioxide emissions for one single country, in this case Finland. The narrow focus together with a combination of an historical and economical approach enables us to cut deeper into the controversial environmental Kuznets curve hypothesis. We found the main reasons for a downturn in sulphur emissions to be: technological development and anxiety about possible related environmental damage and economic costs. The role of economic growth in creating a downturn was perceived to be small or non-existent. We claim that the causal connection goes in an opposite direction: proper environmental standards and conservation comprise a necessary condition for economic growth in the long run.

Up-Coast has a clear lesson for all resource-rich but capital-poor countries or regions. Providing cheap
resources for companies to attract investments does not automatically generate welfare for the people
and communities in the region, at least not in the long run.

In about three hundred pages, Barbara Freese takes us on a coal-fired journey from hundreds of millions of years ago to the Kyoto agreement. The book begins in Britain, the first nation to be thoroughly transformed by coal, then moves to the United States, where coal transformed a virtual wilderness into an industrial superpower with astonishing speed, and finally to China, where coal has played a surprising role in that nation's long and dramatic history.

Nyt, kun George Orwellin dystopian 1984 ensimmäisen suomennoksen ilmestymisestä on kulunut 50 vuotta; käännöksestä julkaistaan uusi sensuroimaton painos. Aikoinaan siitä jätettiin pois lyhyt ulkopoliittisesti arveluttava, silloista Neuvostoliittoa kritisoiva kohta. Tämä ei kuitenkaan ole kirjan merkittävin anti nykylukijan kannalta. Mielenkiintoisempaa on, miten hyvin Orwell onnistui "ennustamaan" valvontakoneiston, jota ollaan parhaillaan rakentamassa Euroopan unionin sisällä. Eurooppalaisen valvontakoneiston syntysanat lausuttiin vuonna 1985, jolloin Länsi-Saksa, Ranska ja Benelux-maat solmivat Schengenin kylässä sopimuksen maiden välisten rajantarkistusten poistamisesta ja vahvistetusta poliisiyhteistyöstä. Suomi allekirjoitti Schengenin sopimuksen vuonna 1996.

Sota on rauhaa
Yksi Orwellin keskeisimpiä oivalluksia on uuskieli, jonka tarkoituksena on tehdä poikkeavat ajatustavat mahdottomiksi poistamalla harhaoppisia sanoja tai muuntamalla sanojen merkityssisältöjä. Uuskieli on nykyään yleisessä käytössä unionissa Suomea myöten. Turvapaikan hakeminen, joka aikaisemmin kuului ihmisoikeuksiin, on muuttunut rikokseksi. Siinä missä ennen puhuttiin sodasta ja vainosta, puhutaan nyt "turvallisista kotimaista".

Schengen-sopimusta markkinoidaan vapaalla liikkumisella ja rikostentorjunnalla. Oikeussosiologian professori Thomas Mathiessenin mukaan kysymys on kuitenkin ennen kaikkea pakolaisten ulossulkemisesta ja valtion turvallisuuden takaamisesta. Hänen mukaansa tarkastusten lisääminen ulkorajoilla ja viisumi pakko unionin ulkopuolelta tuleville sekä turvapaikkasäädösten yhtenäistäminen tarkoittaa käytännössä porttikieltoa kolmannen maailman ja Euroopan itäosien kansalaisille. Mathiessenin mukaan sisärajoilla tapahtuvien henkilötarkastusten vähentämisen myötä valvonta Schengen-alueen sisällä tulee entistä kätketymmäksi, sillä kompensaationa on tehty lukuisia päätöksiä tehostetusta tiedustelu- ja informaatioyhteistyöstä. Yhteistyö ei koske ainoastaan - eikä edes ensisijaisesti - rikostentorjuntaa perinteisessä mielessä. Saksan Schengenin tietojärjestelmään rekisteröimistä 700 000 henkilöstä noin 86 prosenttia oli "ei-toivottuja ulkomaalaisia".

Ajatusrikollisuus leviää

Unionissa siirryttiin Orwellin aikakauteen viimeistään 16.-18. 6. 1998 Amsterdamissa pidetyn huippukokouksen yhteydessä. Pari päivää ennen huippukokousta järjestettiin suuri työttömyyden vastainen mielenosoitus, johon osallistui noin 50 000 osallistujaa useimmista EU-maista. Tuhatkunta italialaista ei kuitenkaan voinut osallistua mielenosoitukseen, sillä valtaisa poliisijoukko esti heidän ulospääsynsä rautatieasemalta. 130 k n italialaista lähetettiin poliisisaattueessa takaisin kotimaahansa, koska heitä kaikkia epäiltiin yhden junavaunun vahingoittamisesta.

Seuraavana päivänä pidätettiin lähemmäs 500 ihmistä ja sormenjälkien ottamisen jälkeen karkoitukset jatkuivat. Tässä vaiheessa turvauduttiin tekosyiden sijasta Alankomaiden rikoslain 140. pykälään, jonka perusteella ihmisiä voidaan pidättää epäiltyinä jäsenyydestä tai osallisuudesta rikolliseen järjestöön. Orwellilaisittain nämä henkilöt syyllistyivät ajatusrikollisuuteen, aivan kuten 1984 romaanin päähenkilö Winston Smith. Uuden Schengen-maailman todellisuudessa kaikkia pidetään potentiaalisina rikollisina.

Fortress Europe? -lehden päätoimittajan Nicholas Buschin mukaan Europol tulee rekisteröimään Schengen-tietojärjestelmään rikoksen tekijöiden lisäksi mahdollisia tulevia rikollisia, henkilöitä joista arvellaan tulevan todistajia, mahdollisia tulevia rikoksen uhreja, yhteyshenkilöitä joilla arvellaan voivan olla tietoa epäillyistä rikollisista. Käytännössä siis kenen tahansa tietoja voidaan rekisteröidä. Tietojärjestelmään saadaan syöttää yksityiskohtaisia tietoja, kuten poliittinen katsomus, uskonto, rotu, sekä seksuaaliset tottumukset ja terveys.

Virallista todellisuutta
Tiedotusvälineiden raportointi EU-huippukokouksesta ei olisi teettänyt töitä Winstonille, joka oli töissä Totuuden Ministeriössä tehtävänään n uudelleenkirjoittaa vanhoja sanomalehtiä vastaamaan virallista "todellisuutta". Ministereiden ja valtionpäämiesten kommentit referoitiin huolellisesti samoin kuin viralliset lehdistötiedotteet. Samanaikaisesti tapahtuvista kansalaisten massapidätyksistä, rekisteröinnistä ja karkoituksista vaiettiin lähes tyystin. Nicholas Buschin mukaan näiden kansalaisten ainoa rikos oli, että heidän arveltiin voivan häiritä juhlallista kuvaa yhtenäisyydestä ja demokraattisesta yhteisymmärryksestä, jota unionin valtionpäänmiehet halusivat välittää eurooppalaiselle yleisölle.

Kaikki toimittajat eivät•kuitenkaan suostu kulkemaan lieassa. Tästä hyvä esimerkki on MTV3:n toimittaja Jarkko Sipilä, joka järjesti itselleen parin päivän porttikiellon eduskuntaan uutisoimalla EU-maiden erimielisyyksistä yhteisessä maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikassa. Sirkka-Liisa Anttilan mukaan kyseessä oli kurinpalautus. Mitäpä tuohon voi lisätä.

George Orwell: Vuosi 1984, WSOY 1999.
Magnus Hörnqvist (red.), Nicholas Busch, Janne Flyghed, Thomas Mathiesen: Gränslös kontroll: Schengen, Europol och det europeiska polissamarbetet, Federativs, Stockholm 1998.